Katsaus Kemijokisuun kalastukseen
Kemijokisuun kalastus talonpoikien silmissä perustui vanhastaan maan ja talon omistukseen. 1300-luvulla myös ensin kirkko ja Kustaa Vaasan verouudistusten jälkeen myös kruunu kiinnostuivat saamaan verotulonsa ja kymmenyksensä kalastajien lohisaaliista. Vaikka kruunu teoriassa katsoi viime kädessä omistavansa kalavedet ja lohet, se ei aktiivisesti pyrkinyt tuomaan tätä näkemystään esille. 1600-luvun puolivälissä Kemijokisuulla puhkesi suuri kiista, jonka seuraksena annettiin 1665 päätös, jonka mukaan lohenpyyntioikeus kuuluu valtiolle ja alueen talonpojilla on siihen vain yhtäläinen nautintaoikeus, joka perustui verolukuun. Seuraavana vuonna joki jaettiin tuotoltaan kahdeksaan yhtä suureen kalanpyyntialueeseen. Kalastukseen oikeutettuna olevat talot puolestaan jaettiin kullekuntiin, jotka nimettiin kotipaikkojensa mukaan. Kullekuntia olivat Kirkonkylän, Lautiosaaren, Liedakkalan, Ilmolan, Paakkolan, Tervolan, Koivukylän ja Korkalon kullekunta.
1700-luku ja 1800-luvun alussa ei vielä tapahtunut kovin ratkaisevia muutoksia aiempaan käytäntöön. Tämän ajanjakson merkittävin muutos oli kalastuksen aseman vähittäinen muuttuminen alueen elinkeinorakenteessa. Syyt tähän olivat monitahoiset. Saalismäärät romahtivat, karjatalous voimistui, isojakotoimitus saatiin päätökseen sekä kalastukseen osalliseksi pääsemättömän väestön kasvu. 1860-luvulta lähtien kalastuksen kuolinkamppailu hallitsevana elinkeinona alkoi lopullisesti. Kemijoesta alkoi tulla aina vain merkittävämpi uittojoki. Uitosta tulikin ennen pitkää se tekijä, joka määritteli vuosi vuodelta enemmän ja enemmän kalastustoimintaa. Alueen kalastajat pyrkivät kiistämään valtion oikeuden Kemijokeen, mutta 1894 senaatin antama päätös ratkaisi kiistan valtiolle, joka sai omistukseensa sekä kalavedet että lohet.
1902 säädettiin vesioikeuslaki, jonka nojalla Kemijoen alueelle perustettiin Kirkonkylän, Lautiosaaren, Hirmulan, Liedakkalan, Ilmola-Koroiskylän sekä Alapaakkolan kalalastuskunnat. Nämä olivat omilla alueillaan sekä oikeuttettuja että vastuussa kalastuksen järjestämisestä. Kalastusoikeuksien vuokraus oli moniportainen järjestelmä. Ylimpänä olivat valtio ja vuoteen 1920 asti toiminut Kruunun kalastusarentiyhtiö, joka vuokrasi oikeudet Kemijoen lauttaus- ja uittoyhdistykselle. Tämä puolestaan jatkovuokrasi ne kalastuskunnille, joka vuorostaan määritteli yksittäisen kalastajan oikeudet. Vuosina 1922-1932 Kemin, Tervolan ja Rovaniemen kalastuskuntien yhteinen vuokrayhtymä ensin vuokrasi oikeudet valtiolta ja tämän jälkeen huutokauppasi ne.
Toisen maailmansodan aikana kalastuslakiin tehtiin monia huojennuksia pyynnin helpottamiseksi ja elintarvikepulasta selviämiseksi. 1951 annettiin uusi kalastuslaki, jolla pyrittiin palauttamaan sotaa edeltänyt järjestys kalavesille. Siinä palattiin monin osin 1902 voimaan tulleisiin rajoitteisiin. Uuden lain seurauksena kalastuskunnat oli perustettava kaikille vesialuille. Lisäksi 1940 oli säädetty laki, joka käsitteli yhteisiä alueita ja niihin verrattavia etuuksia. Niinpä joulukuussa 1954 Kemin Kirkonkylän jakokunnan osakkaat kokoontuivat Aarne Jauholan talossa ja päättivät jakokunnan muodostamisesta järjestetyn ja pysyvän hallinnon alaiseksi. Läsnä kokouksessa olivat
Unto Laurila, Pauli Sotisaari, Vilho Sotisaari, Aarne Jauhola, Eelis Jauhola, Anselmi Kovalainen, Matti Mäkipörhölä, Elida Lassila, Kemin maaseurakunnan edustaja, Kemi Oy:n edustaja, Evert Kangas ja Eino Tiuraniemi. Kemijoen ammattimainen kalastuksen viimeinen kuolinisku oli tapahtunut kuitenkin jo tapahtunut monta vuotta aikaisemmin. Nousukalan matka tyssäsi 1948 syksyllä avattuun Isohaaran voimalaitokseen. Kemijoki oli lopullisesti siirtynyt kalastusjoesta teollisuusjoeksi.
2000-luvun alun lakimuutosten jälkeen kumottiin kalastuskuntia koskevat pykälät ja ne sisällytettiin yhteisaluelakiin. Vanhojen kalastuslakien mukaan kalastuskunnat olivat vain kalastuksen
käytännön järjestelyistä vastaavia elimiä. Lainmuutoksen myötä ne saivat oikeuden päättää kaikista yhteisistä vesialuetta koskevista asioista. Samalla myös kalastusasioiden hoito siirtyi osakaskuntienvastuulle. Parhaillaan on menossa kalastuslain kokonaisuudistus, jota käsittelevän työryhmän toimikausi ulottuu 31.12.2011 saakka.
Lähteet
Keminmaan historia. 1997. Reija Satokangas (toim.)
Kustaa Vilkuna: Lohi. 1974, Otava
Maa- ja metsätalousministeriön kotisivut
Katsauksen on laatinut Antti Rimpisalo